Metsästämässä

”Se joka elää luonnon keskellä ja jolla on kaikki aistinsa tallella, ei voi vaipua synkkään surumielisyyteen.” 

– Henry Thoreau 

Luonnolla koetaan olevan paljon mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä. Onko noin? Esitetään niistä usein tutkimuksia sun muita. Kuitenkaan kovin usein ei meidän lähimettässä väkeä liiaksi asti ole ollut. 

Suomenluonnon päivä- sivusto on kirjannut jokuisia luonnon terveysvaikutuksia elimistöön ja mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä löytyi yksi. Luonnossa vietetyn 20 minuutin aikana mieliala kohenee. Varmasti kohenee ja sitä tunnutaan selittävän stressiä poistavien, verenpainetta ja pulssia laskevien tekijöiden summana. Syyskuussa 2013 olivat koolla Suomen luontokeskuksen asiantuntijat. Seminaarissa todettiin luonnon tuottavan onnellisuutta, vähentävän yksinäisyyttä ja innostamalla liikkumaan. (Metsähallitus: ”Metsäkylpy” hoitaa: luonnossa liikkuminen edistää terveyttä ja hyvinvointia) Näille ei sivusto antanut perusteluja. Itse voisin jopa väittää, että missään en ole niin yksin kuin metsässä x) Ohralahti T. (Luonto elvyttää 2010) opinnäytetyössä on esitetty vihreänluonnon elvyttävästä vaikutuksesta psyykkisessä uupumuksessa. Vihreä luonto lisää positiivisia ajatuksia ja vastavuoroisesti vähentää negatiivisia. Luonnon ympäristö tarjoaa rentouttavan, rauhoittavan ja hiljaisen paikan tuottaen esteettistä mielihyvää. Esteettinen mielihyvä? Taiteellinen mielihyvä. Haettaisiinkohan tällä silminnähtävä lountoa? Ruotsi S. on kuvannut sivustolla, A Propos, että, "Lukuisat suomalaiset ovat jo iät ja ajat osanneet hoitaa terveyttään mökkeilemällä sekä patikoimalla, sienestämällä ja marjastamalla metsissä.". Mielestäni varsin osuva ja todentuntuinen lause. Kuulun itse ihmisiin, jotka mökkeilevät mielellään ja jo lapsuudesta asti kesät on vietetty mökillä. Vanhemmalla iällä ole huomannut kaipaavani mökille kesäisin, juuri siksi, että rentoudun siellä parhaiten. 

Olen sen jälkeen, kun Kippurahäntä meille saapui ja kasvoi, käynyt sen kanssa päivittäin vähintää tunnin metsällä. Hyvää mieltä saa jo kun kertoo häntäänsä heiluttavalle otukselle, että mennään metsään ja Kippurahäntä alkaa innostua. Metsässä, vastoin lakia, pidän koiran vapaana. En tiedä parempaa, kuin omaa häntäänsä innosta jahtaavaa koiraa.  

                                                    

Lähi metikkömme ei ole iso, mutta löytyy sieltä ojat ja jokunen pienempi suo. Metsää halkovat voimalinjat. Metsän reunoilla on suuret teollisuus alueet, joten metsän tuomaa hiljaisuutta ei ole, vaan tasaista liikenteen melua ja pauketta. Lintujen laulun kuulee parhaiten naapuruston orapihlajapuskassa. Kuitenkin metsä on kovassa käytössä, paljon erilaisia polkuja ja syksyisin koululaiset suunnistavat siellä. Maasto on ajoittain kallioista ja mäkistä. Ihan sitä varten tuli hommatuksi niin syksyksi varrelliset goretexit kuin talveksi icebugit.
Useimmiten kuulen korvamatona Matin ja Tepon kappaleen sanoja: "mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti." Samat polut lähimetsässä tuovat välillä kyllästymisen makua, mutta kiitos neljän vuoden ajan, muutos polunvarsilla on onneksi suuri. 

Syksyllä haapapuun lehdet levittivät pilkullisen maton ja kanervat kukkivat. Vesisateellakin oli helpompi saada Kippurahäntä ulos, kun mentiin suoraan metsään. Vesisade ei siellä tuntunut haittaavan lainkaan.
Lumi ja kuura toivat kauneutta ja valoa poluille. Yllttävän hyvin lähimetsäämme käytetään myös talvella, koska polut ovat olleet moitteettomasti tampatut. Pakkanenkaan tai tuulet eivät tunnu metsässä purevan yhtä lujasti kuin mitä maanteillä. Nyt on alkukevät, ainakin kelien puolesta. Vielä on suuremmilta osin polut umpijäässä, mutta metsässä on jo paljon sulia kohtia. Vielä ei pajunkissojen lisäksi ole tuoretta kasvua näkyvissä.

Omaan oloani metsä rauhoittaa, varmasti tiedostamatta. Hälinä työpäivän jälkeen on mukava upottaa, liikenteestä huolimatta, vähemmän hälisevään metsään. Ja Kippurahännän kanssa sinne on mukava mennä. Koira voi juosta vapaana ja itselle jää aikaa pohdiskella omia. Ei ole vaaraa myrkytyksistä taikka muista kulkijoista. Ainakin heitä on vähemmän. En ole koskaan metsäreissun jälkeen kiukkuinen. Vaihteleva lenkkimaasto, vauhdin hitaudesta huolimatta, antaa tuntumaa pakaroihin x)

Jälleen huomena metsään,

Heunu